Artikkeli on yli 6 vuotta vanha

Yliopistoväki marssi ulos Tampereella

Tampereen kolmen korkeakoulun yhdistymistä varjostaa kiista vallasta. Tampereen yliopiston hallitus arvostelee rajusti uuden yliopiston valmistelua.

Ulosmarssi Tampereen yliopistolla
Tampereen yliopiston henkilöstö ja opiskelijat marssivat ulos vastalauseena johtamismallille. Kuva: Mari Siltanen / Yle
Kirsi Matson-Mäkelä

Tampereen yliopiston henkilöstö ja opiskelijat marssivat torstaina ulos yliopistolta. Heidän mielestään siirtymäkauden hallituksen tekemä johtosääntöluonnos sisältää lainvastaisia ja yliopiston itsehallintoa loukkaavia esityksiä.

Tampereen yliopiston hallituksen mielestä uuden, vuonna 2019 aloittavan yliopiston johtosääntöä on valmisteltu salassa Tampereen yliopiston johdolta. Valmistelua kritisoivaan adressiin on kerätty torstain aamupäivään mennessä yli 3 000 allekirjoitusta.

Varsinainen ulosmarssi alkoi Tampereen yliopiston päärakennuksella kello 12. Ulosmarssiin osallistui satoja ihmisiä, jotka huusivat iskulauseita yliopiston itsenäisyyden puolesta.

Osallistujat siirtyivät ulosmarssin jälkeen Tampereen teknillisen yliopiston kampuksella Hervannassa järjestettävään keskustelutilaisuuteen.

Vasemmistoliiton tamperelainen kansanedustaja Anna Kontula ja puheenjohtaja Li Andersson jättivät tiistaina Suomen hallitukselle kirjallisen kysymyksen Tampereen uuden yliopiston tilanteesta.

Tampereelle rakentuu uusi säätiöyliopisto yhdistämällä Tampereen yliopisto ja Tampereen teknillinen yliopisto. Yliopistosta tulee myös Tampereen ammattikorkeakoulun pääomistaja.

_Tämän artikkeliin päivittyivät Ylen twiitit ja suora lähetys Facebookissa Tampereen yliopistolta ja Tampereen teknilliseltä yliopistolta. _

Suosittelemme