Kuva
uimahalli ja pilvinen taivas
Urheilutalo

Imatran kaupungin liikuntatilat ja museot suljetaan 3.3. alkaen

Tiedote
2.3.2021 18:28
Kirjastoista voi lainata kirjoja palveluaikoina.

Aluehallintovirasto ja maakunnallinen tilannekuvaryhmä ovat yhteistyössä sopineet, että Etelä-Karjalassa suositellaan otettavaksi käyttöön 6 henkilön kokoontumisrajoitus keskiviikkona 3.3.

Päätös perustuu siihen, että maakunta on siirtynyt koronaepidemian leviämisvaiheeseen. Päätös vaikuttaa myös julkisiin tiloihin.

─ Tämä tarkoittaa sitä, että Imatran kaupungin liikuntatilat ja museot suljetaan yleisöltä huomenna keskiviikkona. Ne avataan yleisölle aikaisintaan 29.3., hyvinvointipalvelujen päällikkö Arja Kujala sanoo.

Sisäliikuntatilat ainoastaan lapsille ja ammattiurheilijoille

Sisäliikuntatilojen, esimerkiksi uimahallien ja kaupungin liikuntasalien käyttö sallitaan vuonna 2008 syntyneille ja sitä nuoremmille lapsille sekä ammattiurheilijoille.

─ Seurat saavat jatkaa ohjattua toimintaansa lasten osalta, mutta ryhmäkoko ei näissä ryhmissä saa ylittää 10 henkilöä, Kujala toteaa.

Lasten harrastustoiminta tulee järjestää lähikontakteja välttäen eli kahden metrin turvaetäisyyksillä. Ryhmät eivät saa sekoittua.

Imatra on jo ollut yhteyksissä lasten harrastustoimintaa kaupungin tiloissa järjestäviin seuroihin. Perheliikuntaryhmät ja perhemuskarit suositellaan keskeytettäväksi.

Nuoret voivat jatkaa harrastuksia ulkona

Lasten lisäksi harjoittelua saavat kaupungin tiloissa jatkaa ne urheilijat, joiden harjoittelu on ammattimaista.  Luokittelu tämän osalta on sama kuin koronaepidemian aikana jo aiemmin on ollut käytäntö. Näiden urheilijoiden harjoittelusta sovitaan aina erikseen kaupungin kanssa.

Vuonna 2001 syntyneet ja sitä nuoremmat lapset ja nuoret voivat jatkaa ryhmäharrastuksia kaupungin ulkoliikuntakentillä ja rajatuilla alueilla. UIkona paikalla saa olla enintään 20 henkilöä. Turvavälejä ja muita suosituksia on noudatettava myös ulkona.

Vuonna 2000 syntyneiden ja sitä vanhempien henkilöiden ryhmäharrastukset eivät ole sallittuja kaupungin tiloissa sisällä eikä ulkona.

Kirjastoista voi lainata, kun henkilökunta on paikalla

Kirjastojen lainaustoiminta sallitaan silloin kun henkilökunta on paikalla. Pääkirjaston itsepalveluaika sekä Rajapatsaan ja Vuoksenniskan kirjastojen omatoimisuus poistuvat käytöstä.

Kirjastot ovat avoinna seuraavasti:

  • Pääkirjasto: ma–pe 11–18
  • Rajapatsaan kirjasto: ma–ti 13–19, ke ja pe 10–16
  • Vuoksenniskan kirjasto: ma ja ke 12–18, to–pe 10–16

Käynnit suositellaan pitämään lyhyinä, enimmillään 15 minuutin mittaisina. Kirjastoissa pystyy lainaamaan, palauttamaan, tekemään ja noutamaan varauksia sekä maksamaan kirjastomaksuja.

Lukusalit ja muut kokoontumis- ja työskentelytilat ovat edelleen pois käytöstä. Kirjasto suosittelee etsimään luettavaa, katseltavaa ja kuunneltavaa myös tarjoamistaan e-aineistosta.

Kokoukset verkkoon

Maakunnallinen tilanneryhmä suosittaa verkkokokouksia. Esimerkiksi kaupungin, yritysten ja seurojen kokousten siirtäminen kokonaan verkkoon on vahvasti suositeltavaa.

Lähikokouksissa on voimassa kuuden hengen maksimirajoitus.

Kaupungintalon asiakaspalvelu on avoinna, mutta siellä palvellaan keskiviikosta 3.3. alkaen yhtä asiakasta kerrallaan.

Kaikissa julkisissa tiloissa ja joukkoliikenteessä on edelleen vahva maskisuositus kaikille yli 12-vuotiaille.

Jo aikaisemmin on tiedotettu, että kaikki yläkoululaiset ja lukiolaiset siirtyvät 8.3. alkaen etäopetukseen kolmen viikon ajaksi. Varhaiskasvatus ja alakoululaiset jatkavat kuten ennenkin.

 

Lisätietoja:

Hyvinvointipalveluiden päällikkö Arja Kujala, p. 020 617 2227, arja.kujalaatimatra.fi (arja[dot]kujala[at]imatra[dot]fi)  (Tavoitettavissa 2.3. klo 17.30 asti.)

 

Uusia rajoituksia 3.3. alkaen

  • 6 hengen kokoontumisrajoitus tulee voimaan keskiviikkona 3.3.
  • Museot ja kaupungin liikuntatilat suljetaan 3.3. alkaen.
  • 2008 syntyneet tai sitä nuoremmat lapset voivat jatkaa sisäharrastuksia kaupungin tiloissa enintään 10 hengen ryhmissä.
  • 2001 syntyneet ja sitä nuoremmat voivat harrastaa ulkona enintään 20 hengen ryhmissä.
  • Vuonna 2000 syntyneiltä ja sitä vanhemmilta ryhmäharrastukset on kielletty myös ulkona.
  • Kirjastoista voi lainata kirjoja henkilökunnan ollessa paikalla, kirjastojen omatoimisuus poistuu käytöstä.