Hyppää sisältöön

Kunnat vastaavat pelastustoimesta yhteistoiminnassa valtioneuvoston päättämällä alueella siten, kuin siitä säädetään pelastustoimen alueiden muodostamisesta annetussa laissa (1214/2001). Pohjois-Savon pelastuslaitos vastaa Pohjois-Savon maakunnan pelastustoimesta yhteistoimintasopimuksen mukaisesti.

Tällä palvelutasopäätöksellä määritellään Pohjois-Savon pelastustoimen tuottamien turvallisuuspalveluiden taso maakunnan alueella. Palvelutasopäätöksellä päätetään tavoitteista, järjestelyistä ja kehittämistoimenpiteistä. Poikkeusolojen ja häiriötilojen varalta tehtävät järjestelyt on kuvattu tarkemmin pelastuslaitoksen valmiussuunnitelmassa.

Palvelutasopäätöstä linjaavat sisäministeriön toimittama riskiruutuaineisto sekä pelastustoimen valtakunnallinen strategia ja tulostavoitteet. Palvelutasopäätöksessä on selvitetty alueella esiintyvät uhat ja riskit, määritelty toiminnan tavoitteet ja käytettävät voimavarat sekä palvelut ja niiden taso.

Palvelutasopäätös sisältää myös suunnitelman palvelutason kehittämisestä

Pelastustoimen palvelutason tulee vastata alueella esiintyviä onnettomuusuhkia. Pelastustoimi on suunniteltava ja toteutettava siten, että onnettomuuksien ehkäisy on järjestetty ja että onnettomuus- ja vaaratilanteissa tarvittavat toimenpiteet voidaan suorittaa viivytyksettä ja tehokkaasti. Olosuhteiden vaatiessa pelastustoimen tehtävät on asetettava tärkeysjärjestykseen.
Lain Pelastuslain muuttamisesta 27 § (28.12.2018/1353) mukaan alueen pelastustoimi vastaa pelastustoimen palvelutasosta ja pelastuslaitoksen toiminnan asianmukaisesta järjestämisestä sekä muista tässä laissa sille säädetyistä tehtävistä.

Pelastuslaitoksen tulee huolehtia alueellaan:

  1. pelastustoimelle kuuluvasta ohjauksesta, neuvonnasta ja turvallisuusviestinnästä, jonka tavoitteena on tulipalojen ja muiden onnettomuuksien ehkäiseminen ja varautuminen onnettomuuksien torjuntaan sekä asianmukainen toiminta onnettomuus- ja vaaratilanteissa ja onnettomuuksien seurausten rajoittamisessa;
  2. pelastustoimen valvontatehtävistä;
  3. väestön varoittamisesta vaara- ja onnettomuustilanteessa sekä siihen tarvittavasta hälytysjärjestelmästä;
  4. pelastustoimintaan kuuluvista tehtävistä.

Edellä 2 momentissa säädetyn lisäksi pelastuslaitos:

  1. voi suorittaa ensihoitopalveluun kuuluvia tehtäviä, jos ensihoitopalvelun järjestämisestä yhteistoiminnassa alueen pelastustoimen ja sairaanhoitopiirin kuntayhtymän kesken on sovittu terveydenhuoltolain (1326/2010) 39 §:n 2 momentin perusteella;
  2. tukee pelastustoimen alueeseen kuuluvan kunnan valmiussuunnittelua, jos siitä on kunnan kanssa sovittu;
  3. huolehtii muistakin muussa laissa alueen pelastustoimelle säädetyistä tehtävistä

Pelastustoimen viranomaisten on varauduttava toimialaansa kuuluvien väestönsuojelutehtävien hoitamiseen riittävin suunnitelmin ja etukäteen tapahtuvin valmisteluin:

  1. huolehtimalla väestönsuojelutehtävien edellyttämästä sodan ajan uhkien ja niiden vaikutusten arvioinnista;
  2. kouluttamalla ja varaamalla henkilöstöä ja väestönsuojelun johto- ja erityishenkilöstöä sekä muuta henkilöstöä väestönsuojelutehtäviin;
  3. huolehtimalla väestönsuojelun johtamis-, valvonta- ja hälytysjärjestelmien perustamisesta ja ylläpidosta;
  4. varautumalla valmiuslain 121 §:ssä tarkoitettuun väestön siirtämiseen; sekä
  5. huolehtimalla muistakin näitä vastaavista toimenpiteistä.

Edellisen lisäksi pelastustoimen viranomaisten varautumisesta poikkeusoloihin säädetään valmiuslaissa.

Pelastustoimen tavoitteena on erityisesti onnettomuuksien ehkäisyn ja asumisturvallisuuden parantaminen. Pelastuslaitoksen riskienhallintatoimien lisäksi myös rakennusten omistajat ja haltijat, yritykset sekä muut yhteisöt ovat velvollisia huolehtimaan omatoimisesta varautumisestaan. Pelastuslaitoksen valvontatoimintaa kehitetään toimintaympäristön muutoksia vastaavasti. Turvallisuutta parantavan tekniikan käyttöä lisätään varsinkin hoitolaitoksissa sekä palveluasumisen ja tuetun asumisen kohteissa.

Pelastustoimen palvelutasosta päättää Pohjois-Savon aluepelastuslautakunta sopijakuntia kuultuaan. Tässä pelastustoimen palvelutasopäätöksessä on selvitetty pelastustoimen nykyinen palvelutaso sekä määritelty tavoitetaso. Palvelutasopäätös on strateginen päätös toiminnan ylläpitämisestä ja kehittämisestä. Lisäksi palvelutasopäätöksessä on esitetty myös niiden palvelujen kuvaukset, joista pelastuslaitos huolehtii lakisääteisten tehtäviensä lisäksi. Palvelutason ylläpitäminen ja kehittäminen toteutetaan pelastuslaitoksen vuosittain hyväksyttävän talousarvion puitteissa.

Lisätietoja:
Jukka Koponen
pelastusjohtaja
Pohjois-Savon pelastuslaitos
Volttikatu 1A, 70150 Kuopio
puh. 044 718 8101
jukka.koponen(at)kuopio.fi