Dynasty tietopalvelu Haku RSS SOSTERI

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://isshp10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://isshp10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kuntayhtymähallitus
Pöytäkirja 29.03.2022/Pykälä 33

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

Liitteet
  Henkilöstöraportti 2021

 

 

Henkilöstöraportti v. 2021

 

14.03.2022 § 15  

Yhteistyötoimikunta

 Henkilöstöraportti on poikkileikkaus edellisen vuoden asioihin ja henkilöstöä koskevia tietoja ja tunnuslukuja on raportissa verrattu vuoteen 2020.

 

                                            Raportti on henkilöstöjohtamisen apuväline, joka antaa pohjaa kuntayhtymän luottamushenkilöiden, johdon, esimiesten ja muun henkilöstön väliselle vuorovaikutukselle raportin sisällä olevista asioista.

 

                                            Tiedot on esitetty läpinäkyvyyden periaatteella tulosalueittain (erikoissairaanhoito, perusterveydenhuolto, sosiaalipalvelut ja tukipalvelut) jaoteltuina. Lisäksi raportissa on huomioitu vuoden 2021 aikana esille nousseita merkittävimpiä muutoksia.

 

                                            Jaottelua on viety myös ammattiryhmiin, miehiin, naisiin ja ikäryhmiin. Raportissa on niin ikään tarkasteltu poissaoloja ja niiden syitä, henkilöstön hyvinvointia ja työterveyttä sekä palkkausta ja henkilöstökuluja.

 

                                            Raportin sisällöstä on syytä nostaa esille mm. seuraavat asiat:

 

                                            Koko henkilöstön määrä pieneni edellisestä vuodesta 16 henkilöllä. Koko henkilöstömäärä oli 31.12.2021 1689 henkilöä.

 

Henkilöstökulut ovat kasvaneet vuodesta 2020 yhteensä n. 2,4 miljoonaa euroa.

 

Syynä kasvamiseen oli kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen järjestelyerien maksaminen sekä henkilökohtaisen lisän yhteismäärän korottaminen sopimuksen mukaiseksi.

 

                                            Kokonaisuudessaan poissaolojen määrä kasvoi. Kuntayhtymähallituksen päätöksestä huolimatta vuosilomia ja säästövapaita pidettiin vähemmän kuin edellisenä vuonna. Terveysperusteiset poissaolot pienenivät 1 235 kalenteripäivällä.

 

                                            Tavoitekeskusteluja on järjestelmään kirjattu vähemmän kuin vuonna 2020, jolloin luku oli 58,1 %. V. 2021 tavoitekeskusteluja kirjattiin 50,4 %. 

 

                                            Henkilöstöraporttiluonnos on lähetetty 3.3.2022 henkilöstöjärjestöille ja työsuojeluvaltuutetuille lausunnon antamista varten. Lausunnot on pyydetty palauttamaan perjantaihin 11.3.2022 klo 8:00 mennessä. Lausunnot käsitellään yhteistyötoimikunnan kokouksessa.

 

                                            Yhteistyötoimikunta antaa lausuntonsa henkilöstöraportista.  Asia sijoitetaan kuntayhtymähallituksen asialistalle.

 

 Henkilöstöraportti ja saapuneet lausunnot liitetään tähän yhteistyötoimikunnan pöytäkirjaan.

 

Kokousmerkintä Kuultiin kokouksessa mm. seuraavia asioita:
- koulutusmäärärahoja jäänyt käyttämättä, mutta kuitenkin koulutuspäivien määrä on hieman kasvanut - lähikoulutuksia järjestetty,
- henkilöstöraportti on laaja ja hyvin tehty,
- tavoitekeskustelujen määrän vähyys on huolestuttava, todettiin, että tavoitekeskustelujen pitäminen on sekä esihenkiöiden että työntekijöiden velvollisuus ja niiden pitäminen on nähtävä positiivisena ja merkittävänä tapahtumana - huomioiden vielä, että samassa yhteydessä on ohjeistettu pitämään henkilökohtaisen työnsuorituksen arviointia,
- lomarahavapaiden ei ole pidetty, vaikka oli anottu ja hyväksytty,
- kehittämisehdotuksien määrä ja niiden käytäntöön saattaminen,

Todettiin, että  henkilöstöraporttiin ei ole jätetty erillisiä lausuntoja.

Henkilöstöraportti saatetaan kuntayhtymähallituksen kautta kuntayhtymävaltuustolle käsiteltäväksi.

 

29.03.2022 § 33  

Kuntayhtymähallitus

Henkilöstöraportti 2021 on liitteenä.

 

Päätösehdotus Kuntayhtymähallitus merkitsee tiedoksi henkilöstöraportin 2021 ja esittää henkilöstöraportin edelleen kuntayhtymävaltuustolle tiedoksi.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin keskustelun jälkeen yksimielisesti.

 

 

Lisätietoja antaa asian valmistelija, henkilöstöpäällikkö Kaija Lappalainen,

puh 045 7881 0659 ja esittelijä, kuntayhtymäjohtaja Saara Tavi, p. 044 417 4100.

 

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa