teemana:
Tulvariskien hallinta

Tulvariskien hallinnan tavoite on arvioida ja vähentää tulvariskejä sekä estää tai vähentää tulvista koituvia vahinkoja. Vesistö- ja rannikkoalueitten tulvariskien hallinnan suunnittelusta vastaavat alueiden elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukset (ELY-keskukset). Hallinnan vaiheisiin kuuluvat tulvariskien alustava arviointi, tulvavaara- ja tulvariskikarttojen laatiminen sekä tulvariskien hallintasuunnitelman tekeminen. Hulevesitulvien hallinta kuuluu kuntien tehtäviin.

Tulvariskien alustavassa arvioinnissa tunnistetaan tulvariskialueet. Tulvariskialueiden tunnistaminen perustuu aiempiin tulviin sekä saatavissa oleviin tietoihin ilmasto- ja vesiolojen kehittymisestä. Myös ilmastonmuutoksen vaikutukset otetaan huomioon.  

Ne alueet, joilla tulvariski saattaa olla alustavan arvioinnin perusteella merkittävä, nimetään merkittäviksi tulvariskialueiksi. Näillä alueilla vesistöjen tai meriveden pinnan nousu voi aiheuttaa huomattavia tulvavahinkoja.  

Merkittäville tulvariskialueille laaditaan tulvavaarakartta, joka kuvaa veden alle jääviä alueita ja veden syvyyksiä tietyllä tulvan todennäköisyydellä. Lisäksi niille laaditaan tulvariskikartta, josta selviää tulvavaara-alueen asukasmäärä ja muut kohteet, joille tulva voi aiheuttaa vahingollisia seurauksia.  

Tulvariski- ja tulvavaarakartat muodostavat perustan tulvariskien hallinnalle. Karttoja voidaan käyttää apuna, kun suunnitellaan alueiden käyttöä, tulvariskien hallintatoimia tai pelastustoimintaa tulvatilanteessa. 

Sellaisille vesistö- tai rannikkoalueille, joilla sijaitsee yksi tai useampi merkittävä tulvariskialue, tehdään tulvariskien hallintasuunnitelma. Suunnitelmassa esitetään tulvariskien hallinnan tavoitteet kyseisellä alueella sekä toimet, joilla tavoitteet pyritään saavuttamaan.   

Vesistöalueen kattavissa hallintasuunnitelmissa tarkastellaan muun muassa tulvien ennustamista ja niistä varoittamista sekä maankäytön ja pelastustoimien suunnittelua. Lisäksi selvitetään, onko vesistöalueella tarpeen ja mahdollista esimerkiksi pidättää tulvavesiä, kehittää vesistön säännöstelyä tai tehdä perkauksia ja pengerryksiä.  

Maa- ja metsätalousministeriö hyväksyi 16.12.2021 tulvariskien hallintasuunnitelmat vuosille 2022-2027.

Syke on koonnut suunnitelmista valtakunnallisen yhteenvedon

Merkittäville tulvariskialueille perustetaan tulvaryhmä. Tulvaryhmä koostuu ELY-keskusten, maakunnan liittojen, kuntien ja alueiden pelastustoimien edustajista. Tulvaryhmän tehtävä on suunnitella tulvariskien hallintaa kyseisellä alueella ja seurata hallintasuunnitelmassa asetettujen tavoitteiden toteutumista. 

Tutustu ja kommentoi ehdotuksia tulvariskialueiksi

Uutinen 22.3.2024: Suomeen ehdotettu 18 merkittävää tulvariskialuetta

Onko merkittävät tulvariskialueet tunnistettu? Kommentoi ELY-keskuksen ehdotuksia merkittäviksi tulvariskialueiksi kuulemisessa 15.3.2024–17.6.2024.

  1. Rullaa sivulla alas Alueelliset tulvariskisisällöt -kohtaan
  2. Valitse kartalta maakunta tai kirjoita hakukenttään kunnan nimi
  3. Valitse avautuvasta listasta haluamasi tulvariskien alustava arviointi
  4. Avautuvalta sivulta löydät tarkemmat kommentointiohjeet

På sidans svenskpråkiga version finns information på svenska.

Alueelliset tulvariskisisällöt

Voit hakea tulvariskeihin liittyvää alueellista sisältöä kartalta maakunnittain tai kirjoittamalla hakukenttään kunnan nimen.

01 Uusimaa
02 Varsinais-Suomi
04 Satakunta
05 Kanta-Häme
06 Pirkanmaa
07 Päijät-Häme
08 Kymenlaakso
09 Etelä-Karjala
10 Etelä-Savo
11 Pohjois-Savo
12 Pohjois-Karjala
13 Keski-Suomi
14 Etelä-Pohjanmaa
15 Pohjanmaa
16 Keski-Pohjanmaa
17 Pohjois-Pohjanmaa
18 Kainuu
19 Lappi
21 Ahvenanmaa

Syventävät sisällöt

Viranomaisten valmiustoimet ja toiminta tulvatilanteessa

Eri viranomaisilla ja muilla julkisilla toimijoilla on omat tehtävänsä ja vastuunsa tulviin valmistautumisessa ja tulvatilanteessa.

Tulvariskilainsäädäntö

Tulvariskien hallintaa ohjaavan lainsäädännön tavoitteena on vähentää tulvariskejä ja -haittoja sekä parantaa varautumista tulviin.

Tulvariskien hallinta

Tulvariskien hallinta kattaa kaikki ne eri vaiheiden toimet, joiden tavoitteena on arvioida ja vähentää tulvariskejä sekä estää tai vähentää tulvista koituvia vahinkoja.