Vesitorneilla tärkeä tehtävä vesiverkoston osana

Tiesithän, että Lappeenrannan Energiaverkkojen vesihuollon toiminta-alueella on yhteensä neljä vesitornia?
Lappeenrannan Energiaverkot
|
Lappeenrannassa on neljä vesitornia turvaamassa vedensaantiamme.
Vesitornien määrä juontuu Lappeenrannan alueen hajanaisesta verkostorakenteesta ja jokainen niistä toimii ympäri vuorokauden vuoden jokaisena päivänä. Lappeenrannan keskustassa on yksi torni, Joutsenon keskustassa kaksi ja Korvenkylässä on yksi vesitorni.

Lappeenrannan Energiaverkkojen veden verkostopäällikkö Sami Väisäsen mukaan vesitornilla on vesihuoltolaitoksen toiminnan kannalta neljä tärkeää merkitystä:

– Vesitorneja käytetään veden varastointiin, varmistamaan tarvittava verkostopaine ja tasaamaan paineen vaihteluita sekä takaamaan veden riittävyys huippukulutuksen aikana.

Väisänen kertoo, että veden kulutusvaihteluihin vaikuttaa niin kuluttajien vuorokausirytmit, vesijohtoverkoston vuototilanteet kuin tulipalojen sammutustilanteet.

– Vettä pumpataan torneihin pienimmän kulutuksen aikana kuten esimerkiksi aamuyöllä ja sieltä vesi johdetaan kovemman kulutuksen aikana vesijohtoverkoston kautta sitä tarvitseville.

Vesitornit rakennetaan usein kaupungin korkeimmalle kohdalle, jolloin itse tornin ei tarvitse olla niin korkea riittävän vesipaineen aikaansaamiseksi. Painetta tarvitaan kuljettamaan vesi asiakkaalle sekä vedenottamon pumppujen toiminnan takaamiseksi.

– Kotiin tuleva vesijohto ja vesitornin säiliö ovat periaatteessa samaa allasta. Kuluttajan käytössä oleva paine riippuu säiliön vedenpinnan ja kuluttajan vesikalusteen korkeuserosta, verkostopäällikkö selventää.

Vesitorni ei kuitenkaan ole välttämätön osa verkostoa, vaan tarvittava paine voidaan tuottaa pelkästään vedenottamon tai paineenkorotusaseman pumpuilla. Väisäsen mukaan näin toimitaan Nuijamaan sekä Ylämaan taajamissa. 

– Vesitornien tuottama paineellinen vesi toimii kuitenkin varmemmin häiriötilanteissa - esimerkiksi sähkökatkon aikana - kuin pelkästään pumppaukseen perustuva veden jakelu. Häiriötilanteissa Lappeenrannassa vesitorneista riittää vettä kulutustilanteesta ja alueesta riippuen muutamasta tunnista noin puoleen vuorokauteen. Toiminta-alueemme vesitornien vesitilavuudet vaihtelevat 400–3500 kuution välillä. Keskustan vesitorni on kaikista suurin ja siksi myös merkittävä osa vesiverkostomme toiminnan arkea.

Tiesitkö? Maailman vesipäivää vietetään aina maaliskuussa. Lisäksi Earth Hour -tapahtuman puitteissa Lappeenrannan vesitorni toimii koko kaupungin maamerkkinä, kun sen julkisivuvalot sammutetaan illalla tunniksi valomerkiksi ilmaston puolesta.

Tilaa Elämää & Energiaa suoraan sähköpostiisi

Tilaa asiakaskirjeemme ja saat kuukausittain ajankohtaiset uutiset ensimmäisenä sähköpostiisi.